Korujen hoito-ohjeet, säilytys ja takuu

Hoito-ohjeet luumateriaalia sisältävissä koruissa

jukkahynninen.fi ”Tuotemuotoiltua historiaa”
Olet hankkinut hienon käsintekemäni luukorun tai jalometallikorun.

Toivon että nautit hankinnastasi pitkään tulevina vuosina.

Lue kuitenkin seuraava ohjeistus tarkasti, sillä luumateriaali on luonnon raaka-aine korumateriaalina ja sillä on oma karaktäärinsä kestävyyden ja materiaalin luonnonmukaisten ominaisuuksiensa takia

Korusi pysyy kauniina pidempään, kun noudatat seuraavia hoito-ohjeita. Huomaathan, että hoito-ohjeen noudattaminen on myös takuuehto. jukkahynninen.fi ei suosittele korujen pesua kotioloissa, ja on hyvä muistaa, että takuu ei ole näin toimiessa voimassa. Korujen kulumiselta ei voi välttyä. Kulumista voi kuitenkin hidastaa ja oikeaoppinen korujen käsittely lisää korujen käyttöikää. Korut on tarkoitettu koristautumiseen niin arjessa kuin juhlassa.

Luu materiaalina tummuu ajan saatossa ja se on sille ominaista. Historiallisissa koruissani tämä kuuluu asiaan ja että koruissani sitä ajan patinaa, mikä niihin täytyy syntyäkin.
Minkäänlaisia koruja ei suositella käytettäväksi jatkuvasti ympäri vuorokauden, sillä jatkuvassa ihokosketuksessa korujen pinnoite kuluu nopeammin.
Sauna ei ole hyvä kaveri koruille, koska liiallinen kuumuus ja ylenpalttinen kosteus vaurioittavat ja kuluttavat koruja.
Aurinkoa ottaessa ei myöskään suositella pidettäväksi koruja.
Liikuntaharrastuksiin ei kannata koristautua turhaan, koska hiki kuluttaa pinnoitetta nopeammin.
Tarvittaessa korun voi puhdistaa varovasti kuivalla säämiskällä. Mikäli korusi jostain syystä kastuu, niin se tulee kuivata pehmeällä kankaalla hyvin varovasti, mutta erittäin huolella.

Korujen käyttö- ja hoito-ohjeet

1. Välttääksesi naarmuuntumista ja hankausjälkiä säilytä koruasi niin, ettei se ole suoraan kosketuksissa muiden korujesi kanssa.

2. Ethän kylve, ui, sauno, käy suihkussa, ota aurinkoa tai nuku korusi kanssa.

3. Pue korut päällesi vasta vaatteiden jälkeen ja samoin ota ne pois ennen riisuutumista. Näin ne eivät tartu vaatteisiisi ja rikkoonnu. Tähän kannattaa kiinnittää erityistä huomiota talviaikana.

4. Korut eivät pidä kemikaaleista kuten hajuvesistä, ihovoiteista tai hiuslakasta. Pue koru yllesi aina vasta näiden aineiden laiton jälkeen.

5. Käsittele luu- ja jalometalli koruja varoen, etenkin riipuksia ja rannekoruja. Ne saattavat rikkoontua iskeytyessään kovaa pintaa, kuten kivilattiaa vasten.

6. Mitkään korut eivät kestä lasten leikeissä.

7. Mikäli korusi kastuu, niin se tulee kuivata pehmeällä kankaalla hyvin varovasti, mutta erittäin huolella.

Säilytys

Usein korut säilytetään kaikki samassa lippaassa tai laatikossa, mikä saattaa aiheuttaa sen, että kovimmat jalokivet voivat naarmuttaa pehmeämpiä luumateriaalia, kiviä ja helmiä, ja näin vahingoittaa niitä. Myös metallin pinta saattaa naarmuuntua. Tämän vuoksi koruja tulisikin säilyttää erillään toisistaan. Voit säilyttää korujasi korujeni mukana tulevassa korupussissa tai laatikossa. Vaikka monet korumateriaalit ovat kovia ja kestäviä, ne saattavat lohjeta tai jopa haljeta, mikäli ne saavat kovan iskun sopivasta suunnasta. Siksi kannattaa varoa korujen pudottamista kovalle alustalle.Tämä on otettaava erityisesti huomioon luumateriaalin ollessa kyseessä.

Tummuminen

Luumateriaalin ja metallien tummuminen johtuu metallin hapettumisesta, joka taas aiheutuu ilmassa olevista rikkiyhdisteistä. Rikkipitoisuutta lisäävät esimerkiksi saasteet, mutta myös ihosta erittyvä suola ja lika edistävät hapettumista. Näin ollen toisten ihmisten korut tummuvat nopeammin ja enemmän kuin toisten. Myös ihonhoitotuotteet ja hajusteet edistävät korujen tummumista, minkä vuoksi korut tulisikin pukea vasta meikkaamisen ja hiustenlaiton jälkeen.

Korujen tummuminen tai kuluminen ei kuulu takuun piiriin.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä minuun ,niin katsomme yhdessä miten voimme parantaa ja pidentää korujesi käyttöikää.

jukkahynninen.fi:llä on tekijänoikeus kaikkiin sivullani esitettyihin kuvamateriaaleihin ja teksteihin.
Niiden kopioiminen on kielletty ilman jukkahynninen.fi lupaa.

Copyright © 2016 jukkahynninen.fi T:mi. All Rights Reserved.